Asiakaskokemuksia

Päätimme kysellä asiakkailtamme, mitä he ovat mieltä toiminnastamme ensimmäisen vuoden ajalta. PL Varaosien asiakas Mikko Petänen on tuntenut meidät jo vuoden. Lasipalvelu Reijosella työskentelevä Petänen on ollut varsin tyytyväinen saamaansa palveluun. Alla kysymyksiä ja vastauksia Mikon kertomana meidän toiminnastamme sekä aiheen vierestä.

Millaisia ajatuksia PL Varaosat sinussa herättää? 

-Todella positiivisia. PL varaosat on ollut luotettava yhteistyökumppani, mitä tulee varaosien toimittamiseen. Asiointi on sujunut nopeasti ja joustavuutta vaihtelevissa tilanteissa on löytynyt. 

 

Millaista apua toimittamamme varaosat ovat tuoneet työhösi? 

-Osaa vaadittavista tehtävistä olisi mahdotonta hoitaa ilman varaosia, joita olen teiltä saanut. Osat ovat toimineet ja kestäneet niin kuin kuuluukin. Erityisen hienoa on ollut saada varaosia parvekelasituksiin, joihin ei enää mistään tahdo löytää osia. Yhteistyön kautta mikään lasitus ei ole jäänyt korjaamatta tai huoltamatta. 

Miten kuvailisit tuotteitamme ja saamaasi palvelua? 

-Olen voinut luottaa siihen, että tarvittavat osat löytyvät valikoimasta ja ne toimitetaan tarpeeksi nopeasti. Olen pystynyt myös noutamaan tuotteet, jos on tullut kiire. Osien mallintaminen on sujunut odotetulla tavalla. Tärkeimpänä koen kuitenkin, että mikään ongelma ei ole jäänyt ratkaisematta. Jöran(yksi perustajista) on kouluttanut minua parvekelasituksen maailmaan ja edelleen voin mennä kysymään neuvoja. 

 

Millaisia säästöjä parvekelasituksen huoltaminen ja korjaaminen tuo verrattuna kokonaan uuden lasituksen ostamiseen? 

-Parvekelasituksien huoltaminen tuo ensinnäkin lisää käyttöikää parvekelasitukselle unohtamatta turvallisuuden näkökulmaa. Huollon jälkeen lisää käyttöikää tulee 5-10 vuotta, ja huoltamalla aktiivisemmin jatkossa parvekelasituksia voidaan hyödyntää huomattavasti pidempään. Rahallinen säästö on vähintäänkin puolet, kun mietitään taloudelliset säästöt sekä lisääntynyt huolletun tuotteen käyttöikä. 

 

Onko parvekelasituksen huoltovälissä jotain lainsäädäntöä? Entä miksi parvekelasituksia ei huolleta? 

-Lainsäädäntöä parvekelasitusten huoltovälille ei vielä ole. Kuitenkin suosituksena on, että parvekelasituksia huollettaisiin viiden vuoden välein. Mielestäni tämä olisi sopiva huoltoväli huomioiden koko Suomen parvekelasitusten mallien kirjon ja vaihtelevat sääolosuhteet. On myös tärkeää, että ammattilainen käy tekemässä työn. Parvekelasitusten huoltaminen on käyttöiän kasvattamisen lisäksi tärkeää vaaratilanteiden välttämiseksi. 

-Yleisesti ottaen parvekelasitusten kunnosta ei ole tietoutta. Kuntokartoituksia tehdään turhan vähän siihen nähden, minkä ikäisiä parvekelasitukset ja taloyhtiöt ovat. Myös hinnat vaikuttavat parvekelasituksiin suhtautumisessa, kun ei tiedetä esimerkiksi huoltomahdollisuudesta ja sen tuomasta säästöstä. 

 

Millä perustein suosittelisit PL Varaosia yhteistyökumppaniksi? 

-Jos kaipaat nopeutta, ammattitaitoa ja henkilökohtaista palvelua, PL Varaosat on yhteistyökumppanisi. Minä olen saanut teiltä työhöni paljon käytännöllisyyttä, ammattimaisuutta sekä hyviä vinkkejä, joita vaalin myös jatkossa. 

Kiitos vielä Mikolle haastattelusta! 

21.6.2021 16.16
Yhteensä:
    Kassalle
    Lisätty ostoskoriin