Talven huollot parvekelasituksille

Syksy on jo pitkällä, ja illat alkavat pimentyä. Lasitetusta parvekkeesta saa syksyisillä keleillä hyvin sisustettuna ja huollettuna yhden huoneen lisää pitkälle talvea. Lasitettu parveke sopii myös hieman talvisilla keleillä mukavaksi viilennyksen paikaksi esimerkiksi saunan jälkeen. Moni kuitenkin unohtaa, että parvekelasituksia tulee huoltaa kuten mitä tahansa muutakin kotiin liittyvää kokonaisuutta.  

Talvella niin sääolosuhteet sekä pitkäaikainen huoltojen tekemättä jättäminen saattaa kostautua. Esimerkiksi parvekelasitusten kellertävät, kovettuneet ja vanhaksi käyneet tiivisteet eivät välttämättä enää pidä kylmää ilmaa sekä kosteutta ulkona. Joissakin tapauksissa tiivisteitä puuttuu tai on hävinnyt kokonaan parvekelasien välistä, jolloin esimerkiksi lunta ja muuta kosteutta saattaa päästä parvekkeelle. Myös parvekelasitusten rikkoutuneet muovikomponentit voivat aiheuttaa haittaa ja pahimmillaan vaaratilanteita. 

Onneksi parvekelasitusten huolto onnistuu ympäri vuoden! Näillä muutamalla vinkillä turvaat parvekelasituksen kunnon talven yli: 

  1. Tarkista parvekelasitusjärjestelmän liikkuvuus: Avutuvatko ja sulkeutuvatko lasit normaalisti, liikkuvatko lasitukset kiskoilla ongelmitta?(jos ei, ks kohta 3 ja 4)
  2. Tarkista, onko parvekelasitus ulkoisesti ehjä: Onko parvekelasituksessa moviosia, lukon osia, seinälukkoja ja tiivisteitä rikki tai hapristunut ajan saatossa? (jos kyllä, ks kohta 3 ja 4)
  3.  Vaihda rikkinäiset osat parvekelasituksesta. Mikäli kohtaat parvekelasituksen kanssa ongelmia, joita et itse osaa korjata(tai osia, joita et osaa vaihtaa), ole yhteydessä huoltoyhtiöön tai parvekelasituksien huoltoon erikoistuneeseen yritykseen.  
  4. Parvekelasituksien voitelu kannattaa suorittaa kahdesti vuodessa. Talven korvilla on hyvä hoitaa tämäkin pois alta. Verkkokaupastamme löydät parvekelasituksille suunnitellun voiteluaineen! 

Mikäli sinulla herää kysymyksiä parvekelasitusten varaosiin, huoltoihin tai voiteluun liittyen, autamme mielellämme kaikessa aiheeseen liittyvässä PL Varaosien henkilökunnan toimesta! 

14.10.2021 9.31
Yhteensä:
    Kassalle
    Lisätty ostoskoriin